Tapasin Norstarin maahantuojan edustajan Veikko Ihalaisen sekä muita tuoteiden sisäänostajia. Tapahtuman aikana tapasin myös Norstarin toimitusjohtajan Henrik Matilaisen ja hänen kanssaan keskusteltiin uusista tuotteista ja hinnankorotuksista. Kauppialle suunnatussa sisäänostotapahtumassa käytiin läpi kaikki uudet tuotteet sekä myös ne varmat ns. vanhat tuotteet. Samalla oli mahdollisuus tilata ja neuvotella toimitusajoista sekä maksujen suorittamisesta. Yleensä ottaen heillä oli kaikki ehdotukset tehty jo valmiiksi, joten niitä myös katsottiin läpi. Tapahtuma kesti koko päivän ja samalla tutustuttiin mahdollisiin uusiin tuuliin, ja miten ne tuotteet ovat maailmalla menestyneet. Ja tärkeimpänä; sai itse nähdä kaikki tuotteet ihan oikeasti ja samalla tehdä tilaukset.

Mielestäni tällaiset sisäänostopäivät on hyvä tapahtuma, koska tällöin pääsee tutustumaan kunnolla maahantuojan valikoimiin ja ei tarvitse miettiä mitä kannattaa tilata etukäteen vaan saa aivan rauhassa katsella ja suunnitella mahdollisia hyvien tuotteiden valikoimaa omaan myymälään. Tämä on toimiva systeemi ja oikeastaan en keksinyt tuohon mitään muutettavaa. Ehkä tuotteet voitaaisiin jakaa esimerkiksi aivan uutuuksiin ja tuotteisiin, jotka ovat nyt olleet jo pitemmän aikaa. Tällöin uutuuksiin voitaisiin paneutua paremmin ja ne tutut tuotteet voisi vain tilata tuosta vaan, siis tarvittaessa. Tällöin säästettäisiin molempien aikaa. Tilaisuus oli arvosanaltaan 3. Kiinnostavuus nyt tietenkin oman yriityksen toiminnan kannalta todella tärkeä. Matkailullisesti sinänsä tämä ei ollut tärkeä, mutta matkailualalla ja myös ravintola-alalla tutustutaan kuitenkin uusiin tuotteisiin, joten siinä mielessä erittäin hyödyllinen tapa.

Aineistotyyppi
Raportti
Aineiston tekijät
Johanna Schauman

Tapahtuman tiedot
Missä kävit?

Lastentarvikkeiden ja lelujen sisäänostopäivät

Kenet tapasit?

Veikko Ihalainen, Henrik Matilainen ja muita sisäänostajia

Kuka järjesti?

Norstar


Sisältö ja ajatukset
Mitä aiheita käsiteltiin?

Millaisia ideoita, ajatuksia ja huomioita sinussa syntyi? Miten hyödyit?

Arviointi (1-5)
3

Kommentit